Tuottajat

Gramonan viinitalo sijaitsee Sant Sadurni d’Anoian kaupungissa Barcelonan lounaispuolella. Talon omistuksessa on noin 30 hehtaaria viinitarhoja ja se lukeutuu niiden harvalukuisten Cava-tuottajien joukkoon, jotka ovat vielä täysin perheomistuksessa. Gramonan suku on toiminut viininviljelijöinä Penedèsin alueella jo 1800-luvun alusta lähtien. Talon kehitys Cava-tuottajaksi sai alkunsa kun kahden viininviljelijäsuvun jäsenet, Pilar Batlle ja Bartolomé Gramona avioituivat vuonna 1913. 1921 lanseerattiin talon ensimmäinen Cava. Perustajien avioliiton tuloksena syntyi viisi lasta, joista kolme on edelleen omistajina yhtiössä. Nykyään talon johdossa ovat serkukset Jaume ja Xavier Gramona. Jaume on merkittävä vaikuttaja Cava-tuotannon kehittämisessä, sillä hän toimii enologian Professorina Tarragonan yliopistossa, erityisalueenaan kuohuviinien tuotanto.
Gramona tunnetaan Cavojensa ohella myös viineistä, joita talo tuottaa mm. muscat, chardonnay, sauvignon blanc, riesling ja pinot noir-lajikkeista. Monet espanjalaiset viinikriitikot nostavat tämän artesaanitalon alueen parhaaksi. Cavat saavat kypsyä aina vähintään 18 kuukautta pullossa ennen korkinvaihtoa. Gramonan Cavat ovat hyvin elegantteja ja poikkeukselliset raikkaita ja ne erottuvat tyyliltään selvästi yleensä hyvin hedelmäisistä ja joskus raskaista Cavoista.

Ravintolavalikoima

Nimi Vuosi Rypäle alv 23% Uutuus
Gramona Brut Reserva 2006  Xarel-lo, Macabeo, Parellada 15,02 €  
Gramona Brut Imperial Gran Reserva 2004  50% Xarel-lo, 40% Macabeo, 10% Chardonnay 19,96 €  
Gramona Celler Batlle Brut Gran Reserva 2000  70% Xarel-lo, 30% Macabeo 54,44 €